Vuoron vaihto

Tähän asti olin mennyt passittamaan majavaa yleensä puolenpäivän aikaan tai sen jälkeen, mutta koska jokaisella kerralla oli majava käynyt jo aamulla jäällä ruokailemassa, päätin vaihtaa iltavuoroni aamuksi.
Heräsin viiden aikana, ennen auringonnousua sängystä, ja ajatuksissani pyöri Saksassa oppimani lause, joka sanoi "Lämmin sänky, ja kaunis nainen ovat monen kaurispukin pelastaja" mutta pakotin itseni ylös keittelin, pakuriteetä pulloon, laitoin sekaan kesällä keräämääni mäkikuismaa, hunajaa ja löin termarin reppuun kuten iltavuorossakin.
 

Mäkikuisma on masennusta ja ahdistusta ehkäisevä kasvi, joka sisältää punaista väriainetta joka värjää teen tumman puhuvaisen punaiseksi, joka on myös mäkikuisman vaikuttava aine.

Joki sijaitsee vuonon pohjalla, jonka tonen rinne on todella korkea, ja jyrkkä rinne, ja toinen laita on peltoa. Olen tullut huomanneeksi että tämä tuottaa tuulen kanssa ongelmia kun ilmattaren puhallus ei pääse aakeata laakeata etenemään, vaan kiemurtelee ja pyörii korkean särkän muotoja milloin hyväillen, milloin piiskaten raivoaan tuohon korkeaan honkametsäiseen harjanteeseen kuin yrittäen sitä kaataa kostoksi edessä seisomisesta. Mutta täytyy ilmattarenkin silti nöyrtyä, ja tyytyä puhaltamaan maan muotojen sallimissa rajoissa, jonka takia joen varressa tuuli pyörii milloin mihinkin suuntaan, tehden minulle tuulen yläpuolella pysymisen kovin vaikeaksi.
Olen kuitenkin yrittänyt milloin ennustaa, milloin arvailla ja lukea ilmattaren virtoja jotta passipaikkani saisin mahdollisimman edulliseen paikkaan jottei tuuli olinpaikkaani paljastaisi tuolle jääsillan alla asustavalle vesiturkille mutta ainakin tuolla kertaa epäonnistuin jälleen surkeasti, sillä kun pääsin särkän päältä tuulta lukemasta alas vuonoon, oli tuuli taas mieltään muuttanut, ja kävi siten kulkemaan minulle epäsuotuisasta suunnasta, suoraan joelle päin.

Kuitenkin istuuduin alas, vaikka jo tiesin että majava kyllä tiedostaa liikkeeni, ja kun liikkeeni rauhoittuu, tiedostaa se minut hajuaistinsa avulla jonka takia ei aijo varmasti alttiiksi itseensä antaa jäälle lyijynuoleni lävistettäväksi.
Lähdinkin nopeasti tutkiskelemaan taas lähiympäristöä, ja harvoinpa luonnossa liikkuminen kokemuksetta jättää, sillä joka kerta se osaa yllättää mitä uskomattomimmilla tavoilla.

 

Olen varovainen jään kanssa, enkä laskeudu jäälle jos en ole varma sen kestämisestä, sillä ahti kyllä osaa ottaa syleilyynsä sen joka liian heikon jään päälle arkailematta astelee, mutta taas sain yllättyä siitä kuinka hirvi, tuo metsän suuri sirosäärinen jättiläinen oli jättänyt jälkensä jäälle kuin avoimeen kirjaan jonkun löydettäväksi. Kuin se olisi tanssahdellut ahdin katolla, vailla pelkoa jalkojen alla olevan patjansa petollisuudesta. Minä, moninkerroin kevyempi ihminen, tyydyin vain katselemaan tuota jälkien riemua, siltikin rohkenematta astumaan jäälle.

Majavan ja hirven seurustelun jättämät jäljet puhtaaseen lumikirjaan.