Viimeistä viedään

Lokakuun loppu tarkoittaa metsästyskauden loppua, ainakin metsäkanalintujen osalta.
Kuun viimeiset kaksi päivää täytyi tietenkin ottaa vapaaksi, joka todellakin kannatti.
Tiistai päivänä sormeni syyhysivät jo töissä sillä odotin seuraavaa aamua koska sääennuste oli hyvä.
Toisin kuitenkin kävi, sillä keskiviikko oli melkoisen tuulinen, mutta läksin aamulla passiin saman männyn juureen jossa olin edellisessäkin postauksessa. Istuin pitkän tovin puun juurella näkemättä ainoatakaan lintua joten lähdin kävelemään pienen kierroksen kautta kohti autoa. Olin kerennyt kävellä passipuultani noin 150m jolloin yksinäinen akkateeri lenti suoraan passipuutani kohti. Otin jyvälle linnun joka rauhallisesti liidellen on menossa kohti tuota suurta mäntyä jonka juuressa olin hetki sitten istunut. Pam, puhdas laukaus ja teeri tippuu kenttään. Teeren haettuani suuntasin autolle hakeakseni koiran taas mukaani tolskaamaan. Ajaessani autolla tien varressa istui nuori metso puussa, jota en kovassa vauhdissa meinannut huomata. Palasin takaisin ottaakseni muutaman kuvan, mutten nähnyt lintua tälläkertaa. Käännyin ympäri ja jatkoin matkaa jolloin huomasin metson taas tuossa samassa puussa ja sain muutaman kuvan otettua ennenkuin tuo nuori lintu nousi siivilleen.

 Koiran haettuani suuntasin paikkoihin joissa oli vielä suurta metsää jäljellä, jotta lintua olisi helpompi lähestyä, sillä kauheassa ryteikössä se on mahdotonta. Kuljin sakeassa kuusikossa, ja huomaan kun koira alkaa juosta levottomasti edestakaisin edelläni, pysähdyn. Kolme teertä nousee maasta puuhun, mutta koiran aloitettuaan työnsä ne kaikkoavat. Myöhemmin huomaan taas samat oireet koirassa ja tuumaan hiljaa ''Nyt on joku haussa.'' Koira katoaa näköetäisyydeltäni ja samassa lehahtaa juuri samasta suunnasta minne koira katosi, suuri metso aivan viereeni kuuseen istumaan. Tähtään metsoa mutta en kehdannut ampua ennenkuin koira tuli perässä ja alkoi haukkumaan lintua. Ammun metsoa sen peräpäähän, sillä se oli ainoa paikka joka puun rungon takaa näkyi. Lintu putosi räpistellen jonka jälkeen alkoi kilpajuoksu ensin metsoa vastaan jotta saisin sen kiinni, ja sitten koiraa vastaan ettei se riuhoisi ja veisi lintua mennessään, olihan tämä sen ensimmäinen saalis. Koiraa komennellessani ja siinä sivussa lintua suolisaessani oli oloni mahtava, niinkuin koirankin. Syötin koiralle kaiken minkä sille voi syöttää, koska jos koiralle syöttää suolet kokonaan ei sen nokka toimi koska suolissa on ulostetta ja sen syötyään koira ei haista mitään. Ei mennyt kuin muutamia satoja metrejä jolloin näin koiran ajavan jo toisen metson puuhun jonka jälkeen se aloitti täydellisen työskentelyn haukkumalla metsoa, mutta pilasin itse tilanteen olemalla liian hätänen haukkua lähestyessäni koska en aluksi löytänyt lintua puusta ja yritin mennä lähemmäs.

 Puolilta päivin olin muutaman kilometrin päässä eräässä vaarassa jossa oli vanhoja metsälaikkuja ja isoja hakkuu aukioita. Parin kilometrin köävelyn jälkeen palasin autolle, laitoin koiran autoon ja pyssyt pussiin, kun huomasin 400m päässä teeren istuvan haavassa, keskellä aukkua. Otin pyssyt takaisin pussista ja jätin koiran autoon kun lähdin hiippailemaan ja etsimään ampumapaikkaa. Teeri tuli alas noin 200m etäisyydeltä ja palasin autolle ja lähdin kotiin.
 

 Torstai aamuna painelin suonlaitaan passiin. Ilma oli tuona aamuna todennäköiesti paras koko syksynä. Palelin ja hytisin suon laidalla ja katselin kiväärin kiikarilla suon laitoja, kun kaksi teertä pölähtää männyn latvaan noin 70m päähän minusta, hetken kerkesin miettiä matkasta jo että kiväärille lyhyt ja haulikolla ei yllä, mutta kiväärillä melkein varpaisiin tähtäämällä lintu tuli kenttään. Toinen teeri pörräsi ympärilläni kauhuissaan mutta parin kahautukseni jälkeen istui viereiseen puuhun josta toisen olin juuri ampunut. Tälläkertaa vai oli toinen puu edessä, en päässyt ampumaan ja teeri jäi saamatta. Aamun jälkeen lähdin kiertämään läheisiä hakkuu aukioita latvalintujen toivossa ja jokapuolellahan niitä tuntui istuvan. Tuona aamuna vielä kaksi teertä ja jäniksen saaneena tuumasin että syksy oli siinä. Tuloksena oli paljon teeriä, yli odotusten metsoja, tarpeeksi jäniksiä, pyitä ja muutamia sorsia. Voi siis todeta syksyn olleen erittäin onnistunut ja olen taas monta mahtavaa kokemusta rikkaampi sekä voin nyt syödä hyvää,maukasta oikeata luomulihaa, eläimiä jotka ovat eläneet elämänsä onnellisina vapaina, luonnossa. Toisinkuin liha jota voimme kinkkusuikale pussista ammentaa pizzamme päälle.

Tulen varmasti päivittämään talvenkin aikaan, kulkiessani teerien perässä nyt kameran kanssa, ja aivan varmasti keväällä soidin aikaan. Pysykää kanavalla !

Syksyn viimeisiä saaliita.